maanantai 15. maaliskuuta 2010

Löytöjä purujen alta



Miellyttävän pöllyistä kaivelua.Käytävä ilmastointiputkelle.
Saunan yläpuolella.. onko ihme jos lattia vähän narisee ja joustaa jossain kohtaa. Puu oli rutikuivaa ja tuoksui hiiltyneelle. Tätä ei onneksi ollut kuin tällä väylällä ja ne korjattiin. Alunperin ei pitänyt purkaa vanhoja lattialevyjä, eikä myöskään tehdä koneellista poistoilmaa. Nämä olisi silloin jääneet piiloon. Mitä kaikkea voikaan olla piilossa vanhojen levyjen ja purujen alla. Nyt on kiva laittaa pintoja, kun tietää mitä piiloon jää.

Vessan kehikko

Vessan muoto alkaa näkymään. Isännän hyvästä ideasta vessaan tehtiin (kirvesmies teki) ovi kulmaan, joka tuo kummasti väljyyttä pieneen eteiseen. Tosin eteiseen pitäis tulla tilaa uuden lämpimän kuistin myötä, joka on kaavailtu lupapapereihin. Milloin se sitten siihen "syntyy", on toinen juttu.
Reiät viemärille ja ilmastoinnille. Koneellinen poisto huippuimurilla toteutetaan pesutiloihin ja saunaan.


Eristäminen jatkuu...

Portaikkoon vievä ovi nököttää vielä paikoillaan.. Se on ollut siinä viimeiseen asti, jotta kaikki alhaalta tuleva lämmin ilma ei karkaisi eristämättömän ullakon kautta pihalle. Niin kuin sitä pakkasta on tänäkin talvena ollut.

Ja siinä sitä ei sitten enää ole. Kuvassa näkyvä ovi on myynnissä, samoin monta muutakin erikorkuista ovea löytyy. On myös matalia komeronovia.
Näkymä portaista ulkkakkohuoneistoon. Tästä tulee oletettavasti lasten leikkiaula.


SPU eristeet ylhäältä käsin. Tuuletustilaa on reilusti. Tuuletus/tarkistusluukut päätyihin tulee tehtäväksi heti julkisivuremontin laiton yhteydessä.


Palapeli alkaa olemaan kasassa. SPU AL 30 tulee seuraavaksi ja pitäis olla jo helpompi laittaa, kun saa laittaa isoina levyinä.